Haastattelussa Virpi Jumisko – vinkkejä pienyrittäjälle

Haastattelupenkillä tässä kirjoituksessa Pieneläinten hautaustoimisto Tähtipölyn perustaja ja yrittäjä Virpi Jumisko, jolla on myös sivutoimista toimintaa pk-yritysten assistenttipalvelu VJ-Consultingin muodossa, jossa Virpi pääsee hyödyntämään kaupallista taustaansa. 

Olen ollut työntekijä osakas vuodesta 2010 saakka ja täyspäiväinen yrittäjä vuodesta 2012 lähtien. Kilometrejä on jo hieman takana, mutta jokainen päivä oppii uutta - se on ainut tapa mennä eteenpäin.

Minkälaisia vinkkejä antaisit pienyrittäjille yleisesti?

Tuntuu ehkä itsestäänselvyydeltä mutta harva sitä toteuttaa käytännössä; oikeasti kohdistaminen. Niin monet yritykset yrittää palvella vähän kaikkia ja lopputulos on se, että ei palvella ketään. Rajoja pitää uskaltaa vetää sen suhteen ketkä on aidosti ne toivottavat asiakkaan ja minkälaiset työt ovat kannattavia. Ensimmäiset hinnoittelupäätökset ovat yksi tärkeimmistä asioista, joita yrittäjä voi tehdä. Hintoja voi aina laskea mutta ylöspäin niitä on enää vaikea kovasti korjata. 

Toivoisin myös että yrittäjät muistaisivat että liikenteessä työllä tai vapaa-ajalla, he edustavat aina yritystään. Nipottaa ei kannata eikä ratkaisuja tarvitse tarjota jokaisena vuorokauden aikana, mutta yrittäjän täytyy kyetä kantamaan itsensä kohteliaalla tavalla ja osoittaa että asiat otetaan harkintaan ja korvan taakse, silloinkin kun ei ole ns. työtehtävissä. 

Olet tarkka numeroista, mitä vinkkejä antaisit pienyritysten talouden hallintaan?

Käytännön asioista vinkkaisin että pienenkin yrityksen kannattaa käyttää rahaa kunnon laskutusjärjestelmään ja luotettavaan kirjanpitoon. Hyvä kirjanpitäjä maksaa itsensä takaisin mm. oikeanlaisen veroneuvonnan muodossa. Omalle ajalle pitää myös laskea joku hinta; ei kannata käyttää kuukausittain monia tunteja tehden manuaalisesti laskuja jos jokin kevyt maksullinen järjestelmä voi auttaa ja nopeuttaa prosessia. Sitä kautta saa myös dokumentaation ja raportit helposti ulos, jolloin oman yrityksen kehitystä on helpompi seurata. Pienenä lisävinkkinä oman tilinpäätöskauden lopussa kannattaa vielä kerran pohtia, onko jotain hankittavaa joka kannattaisi vielä ympätä tälle tilikaudelle vai jättää seuraavalle - monilta yrittäjiltä uupuu kokonaan suunnitelmallisuus tilinpäätöskausien suhteen. Vaikkei olisi suuri numeroiden fani, voi taloushallintoon tutustua vaikkapa visuaalisemmin keinoin erilaisten käyrien ja kakkukaavioiden muodossa. 

Itse teen jokaiselle vuodelle myynnillisen budjetin. Tavoitteiden oikeanlainen asettaminen vaatii kuitenkin nimenomaan sen, että alkuperäinen hinnoittelupohja pitää olla oikein - omaan rakennettuun hinnoitteluun pitää voida luottaa että kate on laskettu oikein. Kun siihen voi luottaa, pieniä kulueriä ja markkinointinvestointeja ei tarvitse nysvätä liikaa. Jos mahdollista, on aina hyvä leipoa katteeseen hieman rahaa mm. markkinointia ja myyntiin kuluvaa aikaa varten. Kuukausitasolla seuraan 3 käyrää: viime vuoden myyntiä, tämän vuoden myyntiarviota sekä tämän vuoden toteutunutta myyntiä - siinä ei tarvitse rakettitieteilijä olla, että näkee sesonkivaihtelut ja kasvut tai hiipumiset. 

Jos yrityksellä on konkreettisia tuotteita ja varastoa niin kannattaa varoa liian positiivista otetta etukäteisvaraston suhteen - se saattaa lopulta kaataa koko yrityksen. Numeroiden seuranta ja niistä oppiminen tulee taas äärimmäisen tärkeäksi. 

Tähtipöly perustettiin ensin Vaasaan toisen osakkaan kanssa, mutta nyt Turkuun muuttosi myötä Vaasan toimipiste jäi toiselle osakkaalle kokonaan ja sinä laajensit Tähtipölyä Turkuun - miten yritysjärjestelyt ja toiseen toimipisteeseen laajentuminen toteutetaan menestyksekkäästi?

Kuten kaikessa bisneksessä, yhteistyökumppanit ovat tärkeitä - se että menee ns. samaan veneeseen luotettavien ja motivoituneiden ihmisen kanssa on avain tähänkin - minulla on ollut onnea matkan varrella. Laajentuminen toiseen kaupunkiin on tietysti aina vaikeaa kun luodaan tavallaan ihan nollasta kysyntä - myös käytännön asiat kuten sopivan toimitilan löytäminen kestää aikaa. Uskon vahvasti siihen että alkupääomaa tarvitsee olla - monet pienyrittäjät jäävät noidankehään, jossa yritystoimintaan ei sijoiteta mitään, jolloin ei kasveta, jolloin taas ei ole mitään rahaa jota sijoittaa. Ensimmäisille vuosille pitää paukuttaa järkevillä markkinointibudjeteilla ja kun homma alkaa pyörimään ja sana kiirimään, voi markkinointikustannuksia hieman hillitä tarvittaessa. Siinä vaiheessa kun Vaasan Tähtipölyn yritysjärjestelyt alkoivat niin halusin ehdottomasti siihen apua ja neuvoa asiantuntijalta. Käytimme Ely-keskuksen tuella yksityistä toimijaa yritysjärjestely ja -kiihdytyspuolella, jonka konsultti neuvoi meitä talous- ja verotusasioissa sekä selvensi lakipykäliä. Neutraali osapuoli auttaa myös varmistamaan ettei eripuraa synny. Hyvässä yritysjärjestelyssä haetaan aidosti molempien osapuolien hyötyä, niin että se on win-win tilanne molemmille. 

Osaatko suositella vielä lukijoille jotakin hyödyllistä materiaalia oman yritystoiminnan kehittämiseen?

Voisin suositella Jari Parantaisen kirjaa: Tuotteistaminen - Rakenna palvelusta menestystuote 10 päivässä. Kaiken kaikkiaan se on hyvä ja hyödyllinen kirja hinnoittelusta, kulurakenteista ja tuotteistamisesta. Tärkeimpänä kohtana pidän kuitenkin sitä, miten erotutaan kilpailijoista, jotta asiakkaan on helppo valita juuri Sinun palvelusi.

Kiitos Virpille haastattelusta! Komppaan ehdottomasti erottautumisen ja kohdistamisen tärkeyttä, kyse ei ole pelkästään periaatteesta tai imagosta (vaikka niistäkin) vaan myös rahallisesta hyödystä. Turha tarjouslaskenta ja yhteydenpito kannattamattomiin asiakkaisiin tai potentiaalisiin sellaisiin syö aikaa, rahaa ja voimia ja vie energiaa niiltä asiakkuuksilta, jotka voivat saada yrityksesi vahvaan kasvuun. Häpeällisesti katson nyt peiliin ja lähden rakentamaan Virpiltä lainattua 3 käyrän Exceliä.