Unelma

Mikä on sinun ammatillinen unelmasi?

Olen lähikuukausina pohtinut tavattoman paljon ammatillisia unelmia ja haaveitani. Olen tehnyt sitä sekä tiedostamattomasti että tietoisesti - viimeiset kolme lukemaani tietokirjaa ovat liittyneet jollain tavalla fokusointiin, arvoihin ja priorisoimiseen eli siihen, miten saavutan omat haaveeni ja lakkaan kaiken muun turhan pyörittämisen.

Haaveilen erityisesti siitä, että kehittyisin itse jatkuvasti markkinointiviestinnän osaajana ja saisin mielenkiintoisia asiakkaita ja caseja eteeni - sitäkin enemmän kuitenkin haaveilen että palvelut joita tarjoan ja se tapa jolla niitä toteutan muokkautuisi vielä enemmän valmentavaan ja kokonaisvaltaisempaan suuntaan. Olen aina ollut kiinnostunut kokonaisuuksien hallinnasta ja se on myös vahvuuteni. En yksinkertaisesti osaa tehdä yksittäistä projektia ilman kunnon briefiä tai taustaselvitystä ja followuppia - en osaa puhua vain yhdestä kanavasta tai markkinointitavasta ottamatta huomioon sitä, miten toimenpiteet vaikuttavat muualla. Unelmani on tehdä enemmän valmennuksia ja koulutuksia.

Pyrin tarjoamaan asiakkailleni samanlaisia strategioita ja ajatuskehyksiä, joita pohdin omankin yritykseni pyörittämisessä - kukaan asiakas ei ansaitse sen vähempää. Luen parhaillaan Anna Perhon kirjaa Antisäätäjä ja yksi niistä kymmenistä täydellisistä oivalluksista kirjoista on Annan sanoin "Enemmän on hanurista". Kappaleessa kirjoitetaan miten inspiraatiotaulut ja uudenvuodenlupaukset täyttyvät "enemmän"-lupauksista kuten "nukun enemmän", "liikun enemmän" mutta kaiken kasvattaminen mitään poistamatta aiheuttaa vain sekamelskan ja stressiä. Enempien tavoittelusta tulee helposti paineistettu kujajuoksu joka aiheuttaa suuria pettymyksiä ja häpeän tunteita kun tavoitteita ei saavutetakaan. 

"Usko pois, enemmän on hanurista. Jos haluat saada asioita aikaiseksi ja olla menehtymättä rytmihäiriöihin ja unettomuuteen, tee huomattavasti vähemmän. Lakkaa hajottamasta energiaasi satoihin asioihin. Valitse sen sijaan ne mihin keskityt, ja laita siihen kaikkesi." (Suora lainaus kirjasta Antisäätäjä)

Parasta tässä kaikessa on se, että unelman voi myös toteuttaa ja sitä olenkin aktiivisesti ajanut takaa jo jonkun aikaa. Huomaan, että panokseni alkavat tuottaa hedelmää koko ajan enemmän. Pari päivää sitten sain jännittävän yhteydenoton, joka palkitsi kaiken sen työn jota olen tähän saakka asian eteen tehnyt. Tästä ehkä myöhemmin lisää - katsotaan!

Sillä välin, lausu ääneen oma ammatillinen unelmasi tai suuntaviivasi ja lähde ajamaan sitä takaa täysillä!