Aliarviointi

I love it when people underestimate me!

Aina silloin tällöin tulee päiviä kun todella tuntee ja haluaa tuntea oman osaamisensa. Useasti kuitenkin vähättelee itseään ja kykyjään, joka taas puolestaan luo lisää vähättelyä ja epäilyä ulkopuolisilta. Vika ei ole suomalaisuudessa tai pohjoisen kulttuurissa, vika on minussa.

Heitin viikonloppuna vitsin ilmaan puolisolleni että omaa elämääni kohtaan olen pessimisti ja muiden elämiä kohtaan olen optimisti, eli toisinsanoen olen keskivertaisesti realisti. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa. Viime vuosien (eli yrittäjyyteni) aikana olen kuitenkin oppinut arvostamaan itseäni ja omaa osaamistani aivan eri tavalla kuin sitä ennen. Vaikka välillä on sellainen olo, että tuleekohan tästä nyt yhtään mitään ja mitä minäkin mukamas tiedän - asiakkaat palauttavat minut todellisuuteen. Asiakkaiden hämmästyneet katseet kun he oppivat jotakin uutta tai saavat minulta tuloksia on hunajaa. Asiakkaat ovat paras tapa olla säännöllisesti kartalla siitä, kuinka tasokasta oma yritystoiminta ja osaaminen on - kysy vaan rohkeasti. Usein päädyn ajatukseen; hyvin mä vedän.

Sanoisin, että monen pienyrittäjän ja yksinyrittäjän on vaikea ylläpitää jatkuvasti realistista ymmärrystä siitä, mihin omat kyvyt riittävät. On niitä, jotka luulevat itsestään ja osaamisestaan jatkuvasti liikaa ja niitä, jotka eivät usko itseensä lainkaan ja alihinnoittelevat ja alipuhuvat itseään jatkuvasti - jopa asiakkailleen. "Mulla nyt on vaan tällainen pikkupaja", "puuhastelen tällaista". Kukaan ketä elättää itsensä omalla työllään ja taidoillaan ei puuhastele.

Yksi tämän vuoden tavoitteistani on ollut lukea kirjallisuutta ja blogeja, kuunnella podcasteja ja katsoa videoita, jotka nimenomaan muistuttavat minua siitä että olen oikeasti aika hyvä siinä mitä teen. Haluan inspiroitua ja motivoitua - ja niin myös teen. Viimeisen kahden vuoden aikana olen tullut pitkälle - mutta aion mennä vieläkin pidemmälle.

Oikeastaan kun sinua aliarvioidaan, se on lahja: jokainen hetki kun sinut aliarvioidaan on mahdollisuus näyttää epäilijöille mistä sinut on oikeasti tehty. Tämä pätee myös itseesi - jokainen kerta kun epäilet itseäsi voit osoittaa epäilyksen vääräksi. Tähän minä tähtään. Tähtää sinäkin.

I love it when I underestimate me